Meistä

Olen toiminut vaatteiden suunnittelun parissa jo pienestä tytöstä lähtien. Isoisäni oli aikanaan hyvin lahjakas räätäli ja uskon tämän vaikuttaneen hieman asiaan. Hänen intohimonsa, kuten myös minun, oli luoda vaatteita jotka sopisivat asiakkaille kuin valetut.

Harrastusmielessä ompelin vuosien varrella vaatteita niin itselleni kuin läheisillenikin. Mielenkiintoni syveni aikana, jona työskentelin kosmetologina. Kaunedenalan ammattilaisen työtä arvioidaan usein hänen oman ammattimaisen ulkonäkönsä perusteella, siksi on hyvin tärkeää näyttää terveeltä, kauniilta ja moitteetomalta. Muiden kosmetologien tavoin etsin itselleni tyylikkäitä, mukavia ja kestäviä työvaatteita. Nämä kaikki ominaisuudet löytyvät kuitenkin harvoin yhdestä vaatteesta.

Mirtel Design – tietämykseni, kokemukseni ja kunnianhimoni. Suunnittelin Mirtel Designin työvaatteet ajatellessani työtä, jota kuvaa liikkuvuus, käytännöllisyys ja ammattimaisuus. Mirtel Designin asiakkaita ovat kosmetologit, hierojat, hammaslääkärit, lääkärit, hierontaterapeutit, kampaajat, plastiikkakirurgit, omalääkärit, administraattorit, kauneushoitolan työntekijät, kynsiteknikot, dermatologit, apteekkarit ja ortopedit. Mirtel Designin työvaatteet sopivat niin lääkintä- kuin kaunesalankin työntekijöille – kaikille, jotka haluavat kestävät, tyylikkäät ja käytännölliset työvaatteet. Asiakkaidemme joukkoon kuuluvat jopa näyttelyiden näytteilleasettajia, vastaanottohenkilökuntaa ja pysyvän meikin meikkikoulun oppilaita.

Minua eteenpäin vievänä voimana toimivat tyytyväiset, kauniit ja onnelliset asiakkaat. Annan mielelläni oman panokseni kauneus- ja lääkintäalan työvaatteiden markkinoille kankailla, jotka hengittävät ja ovat kestäviä ja laadukkaita – sekä suunnittelulla, joka on yksityiskohtaista, tyylikästä ja naisellista.

Terveys – Kauneus - Rakkaus
Kristel Suik

Disainer Kristel Suik